Ekologinen kaupunkisuunnittelu

Kaupunkisuunnittelu on erittäin haastava käsite ja ilmastonmuutosta uhkaavassa maassa sen ekologisuus on entistäkin tärkeämmässä roolissa. Kysymys kuitenkin on, että mikä on ekologinen kaupunkisuunnittelu? Tämä on hyvinkin laaja käsite, jossa tulee osata huomioida erittäin monipuolisesti kaupunkien kaikki puolet. Näihin kysymyksiin on kuitenkin ruvettu vastaamaan viime vuosina uutisissa olleen ekologisuusvyöryn kautta. Tämän avulla on ruvettu kartoittamaan yhä enemmän ekologista kaupunkisuunnittelua, jolloin kaupungeista yritetään saada jatkuvasti enemmän ja enemmän ekologisia. Tässä toimivuuden lähtökohtana kuitenkin on, että kaupunki suunnitellaan innovatiivisesti ajatellen jokaista kantaa huolellisesti ja ekologisesta näkökannasta. Pääpiirteinä ekologiselle kaupunkisuunnittelulle kuitenkin on päästö- ja energiatehokas rakentaminen, erittäin sujuvasti ja helposti toimiva jätehuolto, kierrätyksen helppous ja toimivuus, joukkoliikenteen sujuvuus ja mahdollisimman pienet päästöt ja lähiseuduilla tuotetun uusiutuvan energian käyttö. Nämä asiat ovat avainkiviä ekologiselle kaupungille. Silloin kun kaikki edellä mainitut asiat toimivat sujuvasti, saadaan kaupungista mahdollisimman vähäpäästöinen. Tällöin myös kaupungissa ollaan huolehdittu asukkaiden viihtyvyydestä ja kaupungin viihtyvyyttä lisäävästä ulkomuodoista. Hyvässä ekologisessa kaupungissa on myös mahdollista tuoda luonto lähelle ihmistä ja kaupunkia. Tämä tapahtuu usein vihreyden lisäämisellä ja puistojen huolehtimisella.

Singapore

Singapore on esimerkiksi yksi erittäin hyvä malliesimerkki kaupungin ekologisuudesta, viihtyvyydestä ja luonnon tuomisesta kaupunkiin. Vaikka Singapore onkin suurkaupunki miljoonilla asukkaillaan, on se silti saanut pidettyä kaupunkinsa ekologisena. Kaupungissa toimii erittäin hyvä yleinen liikenne, joka mahdollistaa junalla pääsyn kaupungin joka laitaan. Junalla kulkeminen on siellä erittäin helppoa ja vaivatonta, jolloin ihmiset valitsevat mieluummin yleisen kulkuneuvon, kuin oman auton. Kaupungissa sijaitsee monia isoja puistoja ja viheralueita, joihin pääsee rentoutumaan vaikka keskellä työpäivää lounastauolla. Lisäksi jopa kaduilla kulkeminen on viihtyisää, nimittäin rakennuksia suunniteltaessa ei olla unohdettu vihreyttä ja rakennusten seinistä ja ulkopihoista rehottaa vihreät puut.

Ekokaupunki Suomessa?

Vaikka edellisessä kappaleessa ylistettiinkin Singaporen ekologisuutta, ei se sitä tarkoita, että Suomi ei olisi myöskään mukana ekokaupunkien luomisessa. Itse ekokaupungin luominen Suomeen saattaa olla hieman haastavaa meidän pienellä asukasluvulla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Suomesta voisi tehdä entistäkin ekologisempaa. Yksi asia, jossa Suomi onkin usein monia muita maita edistyksellisempi, on maamme jätehuolto. Suomen jätehuolto on yksi parhaimmista asioista maapallolla. Nimittäin meillä osataan lajitella joka ikinen asia erikseen. Suomalaisen taloyhtiön roskakatoksesta löytyy peräti 7 erilaista roskalaatikkoa. Tämä tekee jo Suomen jokaisesta kaupungista hieman enemmän ekologisia, nimittäin yksi suuri syy ilmastonmuutokselle on nykyinen jätteiden hallinta, jolloin jätteitä syntyy huomattavasti enemmän kun osataan hallita. Suomessa kierrätetään kaikki mahdollinen ja kaikesta mahdollisesta jätteestä pyritään saamaan mahdollisimman paljon irti, jotta ne voitaisiin uusiokäyttää. Meiltä löytyy jokaisesta roskakatoksesta muovinkierrätys, kartonki, paperi, keittiöjäte, biojäte, metallin kierrätys, lasin kierrätys ja ongelmajäte pattereille ja muulle vaikeasti kierrätettäville jätteille. Tämä onkin yksi todellinen ylpeydenaihe.

Maanalainen

Lisäksi suurissa kaupungeissa panostetaan jatkuvasti enemmän joukkoliikenteeseen. Joukkoliikenteestä pyritään jatkuvasti saamaan toimivampi, jolloin sillä olisi myös positiiviset vaikutukset käyttäjiin ja ympäristöön. Pääkaupunkiseudulle rakennetaan jatkuvasti uusia metroreittejä, jotka tekevät joukkoliikenteestä entistäkin ekologisemman. Metro kuluttaa huomattavasti linja-autoa vähemmän hiilidioksidia, jolloin metron suosiminen on parempi vaihtoehto jokaiselle. Metro myös kulkee linja-autoa huomattavasti nopeammin, jolloin sen käyttö on aikaystävällisempää ja helpompaa kuluttajille. Helpot ja sujuvat joukkoliikenneyhteydet ovat suuressa asemassa ekokaupungin rakentamista, nimittäin sillä on suuri vaikutus yksityisautoiluun, joka taas vaikuttaa suuresti kaupungin päästöihin. Viimeisenä on vielä erilaiset puistot ja luontoalueet kaupungin lähistöllä ja sen sisällä. Suomella on kaunis luonto, jota meidän pitää suojella. Tämän takia on tärkeää huolehtia upeiden luontoalueiden ja metsien pysyvyyksistä.